Suomi English

Tervetuloa Esapekka Lapin kotisivuille

UUTISET

26.02.2012 Esapekka Lappi voittoputkesta loppusotaan

Rallikuljettaja Esapekka Lappi jatkoi Mikkelin SM-rallissa siitä mihin kauden aikaisemmissa ralleissa jäi ja ajoi voiton myös sarjan viimeisessä talvirallissa. Hattutemppu tuli täyteen Mikkelissä melkoisen suurella erolla kisan kakkoseen Juha Saloon Lapin ajaessa pohja-ajat rallin kaikille pätkille!

- Uskomattomalta nämä kolme voittoa tuntuvat. Saimme tänne auton alustan täysin kuntoon ja oli tosi mahtava päästellä menemään. Kakkospätkä päätettiin vetää ihan täysillä ja tultiin se mikä Fordista lähti. Oli tosi hienoa vetää, kertoo 21-vuotias Lappi. Kisa käytännössä ratkesikin jo tällä kakkospätkällä Lapin hurjiin yli 17 sekunnin pohjiin. Ja kun erikoiskokeen kolmas jäi Lapista jo yli 28 sekuntia, niin se kertoo kuinka hurja Lapin iskukyky on tällä hetkellä.

Vauhdin ja voittojen takaa löytyy paljon osatekijöitä tiimistä ja yhteistyökumppaneista alkaen, yksi tärkeimmistä on kuitenkin kartanlukija. Lappi kiitteleekin vuolaasti Janne Fermin panosta.

- Janne on ihan huipputyyppi. Myös Janne haluaa kehittää itseään ja menestyä aivan kuten minäkin. Treenaamme ja mietimme paljon yhdessä nuottia ja kisakokonaisuutta koko ajan paremmaksi, yhteistyö sujuu loistavasti, sanoo Lappi. Kuljettajapari kuuluu nyt kolmatta vuotta AKK:n huippuvalmennusryhmään Driver Academyyn.

Kysyttäessä Janne Fermiltä kolme tärkeintä tekijää tämän kauden menestykseen, tulee vastaus nopeasti.

- Laadukas valmistautuminen kauteen, loistava yhteishenki ja oikeat ja osaavat ihmiset ympärillä. Even Rallyn avulla tämän kauden peruspaketti oli tiedossa hyvissä ajoi, joka auttoi valmistautumaan perusteellisesti kauteen. "Eepeen" kanssa meillä on tosi mahtava fiilis tehdä tätä hommaa "kabiinissa" kun Printsport-tiimin ja kaikkien ympärillä olevien ihmisten sitoutumiseen ja tekemiseen voi täysin luottaa. Lisäksi olemme tänä vuonna ottaneet ison askeleen eteenpäin kilpailukokonaisuuden hallinnassa, sanoo tamperelainen Ferm.

Lapin varusmiespalvelus lähenee loppuaan. Heti maanantaina Esapekka hyökkää loppusotaan, armeija aamuja on jäljellä enää parikymmentä.

- Armeija kun saadaan alta pois niin alkaa valmistautuminen kesäkauteen. Se on taas kuin kokonaan uuden aloitus meille. Ford Fiesta S2000 saatiin hyvin rokkaamaan talvikeleissä ja sama tavoite on tietenkin kesäralleihin. Nelivetokilometrejä Suomen kesäkelissä meillä ei juurikaan ole, joten haastajina taas ollaan. Maltilla sitten opetellaan ne jutut. Täysin tarkkaan en vielä treeni ja valmistautumiskuvioita tiedä, mutta ne selviää heti kun lumet alkavat sulamaan ja intti loppuu, toteaa Lappi suunnitelmista.

Rallin SM-sarja jatkuu kesäkuussa Lapualla. Lappi johtaa sarjaan voitettuaan kaikki kolme talvirallia.

Kuvat: Topi Pakarinen
Lisätietoja ja kuvien käyttöoikeuksista: Harri Niskanen, harri.niskanen@cresta.fi, 044-545 6775



30.01.2012 Esapekka Lapista nuorin Arctic Lapland-rallin voittaja

Naarajärveläinen varusmies Lappi on pistänyt heti rallikauden alussa ennätyksiä uusiksi. Jos joku mietti vielä Riihimäen SM-avausosakilpailu voiton jälkeen "Esupin" vauhtia, niin ei mieti enää Arctic Lapland rallin jälkeen! Niin vakuuttavaa oli Lapin ja kartanlukijana toimivan Janne Fermin työskentely Ford Fiesta S2000 rallitykissä koko kaksi päiväisen rallin ajan. Nyt ajettu "Tunturi-ralli" oli 47. kisan historiassa.

Lappi nousi kisan kärkeen kakkospätkällä ja tiukka sekuntitaistelu jatkui koko perjantain. Lappi & Ferm olivat liekeissä heti lauantai aamusta ja ajoivat neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajat ja ennen viimeistä peräti 47 kilometristä erikoiskoetta eroa Saloon oli kertynyt jo 38,8 sekuntia. Maalissa eroa kakkoseen Juha Saloon oli 37,5 sek. Kisan kolmonen jäi jo 3,19 minuuttia Lapista.

- Fiilikset on tosi hyvät! En olisi uskonut voittoon ennen kisaa, mutta hyvä kun Superillakin ehtii nopeilla teillä, sanoo Lappi viitaten autoonsa, jonka huippunopeus ei ole samaa luokkaa R4 ja N-ryhmäläisten autojen kanssa.

Lappi ajoi onnistuneet kahden päivän testit ennen Rovaniemen, joka toi jälleen lisää varmuutta ajamiseen. Myös nopeus tuntuu olevan hyvin kohdallaan nelivetoisen puikoissa.

- Emme edelleenkään lähteneet ajamaan kisan voitosta. Tärkeintä on oppia ajamaan tuota autoa ja kehittämään nuottia. Nuotti meillä olikin älyttömän hyvä. Oli tosi siistiä päästellä menemään hyväkuntoisia ja nopeita tietä hyvällä rytmillä. Aivan äärirajoilla emme tulleet missään vaiheessa, kertovat Lappi ja Ferm.

- Ja kait tässä pitää olla itsestään ylpeä kun pystyi täällä voittoon. Voiton takana on jälleen tietenkin iso porukka ihmisiä Jannesta Printsport-tiimin ja sponsoreihin, joita ilman ei meikäläinenkään kisoja ajaisi, joten iso kiitos heille kaikille, hymyilee Lappi, jonka valmennuksesta vastaa AKK:n huippuvalmennusryhmä Driver Academy.

Lappi johtaa rallin SM-sarjaan kahden osakilpailun jälkeen maksimipistein. Seuraava osakilpailu ajetaan Mikkelissä helmikuun lopussa.

Lisätietoja ja kuvaoriginaalit: Harri Niskanen, harri.niskanen(at)cresta.fi, 044-545 6775



Tulosta